Viime viikon blogipäivityksessä lupailin kertoilla tällä kertaa pentujen ensikosketuksesta "oikeaan ruokaan". Pentujen päivän menu sisälsi ekan kerran pienen pallosen raakaa jauhelihaa kuluvan viikon maanantaina ja nyt herraset lussuttavat lihansa jo varsin tyylikkäästi pieneltä lautaseltaan. Ennen ruuan syömistä sitä pitää toki tarkastella ja tunnustella tarkemmin, mikä onnistuu parhaiten sukeltamalla pää edellä lautaselle. Myös tepastelu ruokalautasella kuuluu ruokailurituaaleihin. Tämän perusteellisen elintarvikevalvonnan seurauksena pojat ovat korviaan myöten jauhelihan rasvassa ja asiaa ei ainakaan helpota se, että ruokailun päätteeksi suu siivotaan lähimmän veljen niskaan... Pian pojat pääsevätkin siis myös ekaan kylpyyn :). Tänään jauhiksen sekaan piilotettiin ekan kerran myös hitunen pehmeäksi turvotettua pentutäysravintoa, joka meni hienosti alas siinä sivussa. Luna-mamman maitoa hörpitään edelleen useita kertoja päivässä ja Luna huolehtiikin itse poikiensa maitotarjoilusta hakeutumalla säännöllisesti pentuaitaukseen juottamaan lapsukaisiaan.
Pojat muuttivat alkuviikosta väljempiin tiloihin isoon pentuaitaukseen, jossa on tilaa tepsuttaa ja jonka läpi voi seurata kotimme tapahtumia. Pojat ovat viettäneet jo paljon aikaa aitauksensa ulkopuolella ja aloittaneet tutustumisen muihin koiriimme Lunan tarkassa valvonnassa.
Pentujen valloittavat luonteet ovat jo pääsemässä esiin ja pienet porkkanahännät ovat alkaneet vipattaa villisti. Kaikki pojat liikkuvat rohkeasti ja ketään ei tarvitse ottaa "erityiskäsittelyyn" ujouden vuoksi. Kun ihminen istuutuu lattialle, pojat ovat kiinnostuneita kiipeämään syliin ja maistamaan housunlahjetta, varpaita tai sormia. Pojat ovat saaneet suuhunsa myös "aseet" pienten tirrihampaiden puskettua läpi ikenien alta. Äänirepertuaari on kasvanut ja voimistunut; nyt osataan jo haukkumisen ja murinan lisäksi ulvoa hellyttävästi :). Leikin alkeitakin on harjoiteltu ja opeteltu tukistamaan kaveria niskanahasta.
Ruokahetki sunnuntai-iltana:


Jauheliha-täysravinto-piimä -puuro maistuu lautaselta

Jälkiruuaksi otetaan vielä maitohörpyt :)
4-viikkoisposeerauskuvat herrasmiehistä:

G. True To You

G. The King Of Hearts

G. Temple Of Love

G. Tender Feeling