|
Kirjoittaja
Giggling-pentujen tassunjälkiä syntymästä luovutusikään. |
19.05.2010 - 18:20
KESÄ ON TULLUT! Pikkupojat ovat saaneet nauttia ulkoilusta aidatulla takapihallamme täysin siemauksin ja kukkapenkit alkavat olla kitkettyinä niin rikka- kuin kaikista muistakin kasveista ;). Rakensin pojille myös varjoon tarhan, jossa ne voivat viettää turvallisesti aikaa myös silloin, kun en ole itse ulkosalla katsomassa niiden perään. Kaikkien poikien tulevat kodit ovat käyneet palluttelemassa pikkuiset ja lisäksi olemme saaneet muitakin vieraita, mikä onkin tärkeää, jotta pennut sosiaalistuvat ja tottuvat muihinkin kuin minuun ja Samuliin. Eivätpä nuo paljoa osaa ujostella, vaan kiipeävät suoraan syliin tai säntäävät analysoimaan kohdetta pieniä piikkihampaitaan apunakäyttäen tai kielellä lipoen. Leikit käyvät aina vain villimmiksi ja pojat treenaavat vaanimista, hyökkäysloikkia ja oikeaoppisia painiotteita kuin sudenpennut konsanaan! Ruoka maistuu kaiffareille aina vain suuremmalla halulla ja tänään siirryttiin syömään jo kukin omasta kupistaan, kun tähän saakka ollaan popsittu yhdessä pentutarjottimelta.
Varasin pojille ajan eläinlääkärintarkastukseen ensi viikon maanantaille (24. pvä). Poikien rekisteripaperit saapuivat tänään postissa ja pentue löytyy myös Koiranetistä. Tässä muutama video poikien puuhista - uusia ulkoilukuvia on lisätty T-pentueen kuva-albumiin.
|
Aivan ihania naperoita!! :) Liikuttavat noi poikien omat kupit.
Oltiin viime lauantaina siellä SaFa:n järkkäämässä luonnetestissä, Wallu sai pisteitä +157. Herran bravuuri oli pimeä huone ja lisäksi nosti jatkuvasti koipeaan "sijaistoimintana" mm. kaks kertaa siihen kelkkaan! ;D Sisaruksista Pepper sai +188 ja Samba +144. Ihanne on noilla siinä 140 korvilla.
Mukavaa kesän alkua, yritetään sopia tärskyt kesällä!
Tiina: Onnea Wallun hienosta tuloksesta; herrahan on hyvin lähellä ihanneaffua pisteidensä perusteella! Pitää pian kaivella kalenterit esiin ja sopia treffit!!
Paula: Mä vahvasti veikkaan, että jostakin vipatusautomatiikasta on oltava kyse - tuolla heilutuksella pyörittäisi jo jonkinlaista generaattoria :)