Eilen pentulaatikossa päästiin eroon lodjun kahtiajakavasta väliseinästä ja pienillä niiskuneideillä on nyt käytössään koko laatikko. Ensireaktio muutokseen oli hauska; tytöt ajattelivat "maailman loppuvan" viininpunaisen Venta bed -karva-alustan reunaan ja ensiaskeleet vaaleanpunaisen pyyheliinan puolelle olivat tosi "jänniä". Pienet ovat alkaneet liikkua jo varsin hienosti pentumaiseen tyyliin vaappumalla; liitän oheen pari videota, joita katsellessa kannattaa olla äänetkin päällä, niin kuulee lisäksi natiaisten äänirepertuaaria. Huuto on valtaisa, sillä äitee tuoksuu maitoineen jossakin, mutta pienet eivät oikein hahmota, että missä. Lisäksi mamma on vieläpä "vaarallisen", uuden alueen puolella ja otti aikansa, että tytöt uskaltautuvat sille puolelle.
Pennut "ymmärtävät" jo toistensa päälle muutenkin kuin vain lämmittäjän ominaisuudessa ja haukkailevat toisiaan korvista ja kuonosta :) Myös sormet kelpaavat maisteltaviksi ja osa kiipeää jo syliin, kun asetun lattialle istumaan. Kuulo on jo tarkka ja tylleröt kuuntelevat "korvat takaraivolla" jutusteluani ja osa kommentoikin sanomisiini haukahtelemalla pontevasti :) Suloista!
Tänään tyttöset saivat ekan matolääkesatsin, joka maiskuteltiin alas "pitkin hampain" ... Ikävää jälkimakua helpotti päälle nautittu maukas äidinmaito. Pennut ovat saaneet niin hyvin painoa, että aivan vielä en aloita kiinteän ruuan tarjoamista. Luulisin, että kuitenkin ennen neljän viikon ikää otetaan ensikosketus jauhelihaan, jotta Sandyn imetysurakkaa saadaan vähitellen kevennettyä. Sandy syö nyt n. 7-8 dl pentunappulaa päivässä ja on silti luuta ja nahkaa...
Alla lupaamani videot 3-viikkoisista mollamaijoista: