Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
18.02.2011 - 17:01

Ei voi kuin ihmetellä ajan kulumista - Sandylaiset tulivat tänään jo 7 viikon ikään! Tasan viikko ja neljä pupsia viidestä heittää nyytin olalle ja suuntaa kohti uutta kotiaan... Blueberry Kisses "Sani" jää luoksemme vielä kahdeksi "ylimääräiseksi" viikoksi, mikä on kiva juttu Finan pojankin kannalta; pentuset voivat näet pitää seuraa toisilleen ja leikkiä keskenään. Sandy-mamman urakka alkaa olla päätöksessään, koirarouva pääsee lähtemään takaisin omaan kotiinsa ensi maanantaina. ISO KIITOS Annukalle perheineen eriomaisesta yhteistyöstä & Sandyn hoidosta!!! Asiat eivät olisi voineet sujua paremmin, olette ihania!

Pentupallerot saavat tänään 3. satsin matolääkettä, seuraava madotus onkin sitten viikkoa ennen 1. rokotusta. Pennuille maistuu ruoka aivan erinomaisesti ja ruokailu sujuu jokaiselta jo omasta kiposta päin yhteisen pentutarjottimen sijaan.

Pentukaiset alkavat olla jo ihan "oikeita" koiria, vain pienikokoisia :)! Leikit ovat välillä todella rajuja ja kaikki pennut osaavat juosta ainakin kahtasataa; hyppiä, pomppia, loikkia ja koikkia. Pientä jäynää tehdään kaiken aikaa niin sisaruksille kuin kaikelle eteen tulevalle. Mm. tuulikaapin oven eteen on pitänyt laittaa aita tai muuten kengät kulkeutuvat ympäri ämpäri ja kokevat pientä "suutarointia". Leluilla leikitään ja riepotetaan & kiskotaan yhdessä kuin sidostesukkaterrierit ikään.

Pentujen rekisteröintipaperit saapuivat keskiviikon postissa. Pentue näkyy jo myös Suomen Kennelliiton Koiranet-jalostustietojärjestelmässä - *klik*.

Tässä kasvokuvat pikkuisista 7 viikon iässä - lisää kuvia löytyy pentueen kuva-albumista:

G. Blueberry Kisses

G. Beyond Paradise

G. Blaze Of Glory

G. Believe In Love

G. Baby Be Mine

Nemolandiasta kirjoitti 18.02.2011 - 18:22
Ihania pinkkejä leiditarjottimia :)Ja niin sööttejä kaikki typykät.Onkos luonteissa eroja? Tosi mukava,että poijalle on luvassa vielä samanikäistä seuraa.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Laskuri

Ilmainen www-laskuri
Tekijänoikeudet
Alkup. pohja: Mordecin pohjat
Muokkaus: Saija Lepistö
Kuvat: Saija Lepistö,
ellei toisin mainita

Cavalier-yhdistyksen pentuopas (klikkaa kuvaa):