|
Kirjoittaja
Giggling-pentujen tassunjälkiä syntymästä luovutusikään. |
12.03.2011 - 12:00
Eilen 11.3. oli aika vilkuttaa näkemiin B-pentueen viimeisellekin pentuselle Sanin (G. Blueberry Kisses) muutettua uuteen kotiinsa Lietoon Miian, Paulin & lasten lemmikiksi! Kaikkea hyvää ja pitkää ikää Sanille ja ilon & onnen hetkiä uudelle perheelleen tämän hellyttävän vipohäntä-suukkosuun kanssa!
G. Blueberry Kisses 10 viikkoa 27.02.2011 - 18:34
Tätä kirjoitusta laatiessani 4/5 Giggling B-pennusta on jo uusissa kodeissaan :'). Kahdeksan viikkoa kului todella nopeasti näiden ihanien mussukka-pussukoiden kanssa puuhastellessa! Torstaina 17.2. kaikki neljä lähtijää kävivät kylvyssä ja turkki kuivattiin föönillä ihanan pehmeäksi ja pörröiseksi :) Sitten vielä manikyyri ja pienet olivat valmiita uusiin haasteisiin vastapestyinä ja pyntättyinä. Perjantaina 18.2. pidin vapaapäivän töistä ja jo klo 9.00 tultiin ensimmäistä pentua noutamaan ja viimeinen tyllerö ponkaisi matkaan myöhään iltapäivällä. Moninaisten vaiheiden ja puntarointien jälkeen Giggling Blaze Of Glory "Helmiina" valikoitui tulevaisuudentoivoksemme ja muutti sijoituskotiin Seinäjoelle Marin, Venlan ja Juhon hoiviin bokserikenneli Tenteniin. Vekkuli elohiiri G. Beyond Paradise "Alma" sen sijaan lähti Ilonan muruksi Tampereelle - Alman tulevaisuudensuunnitelmissa siintää kenties agilityhaukun ura. G. Belive In Love "Tinka" ryhtyi pohjoisen tytöksi ja pitää jatkossa majaa akselilla Oulu-Enontekiö. Surusilmämme G. Baby Be Mine "Bella" jäi "Pohojammaalle" Haapajärvelle Minnan, Villen ja Aleksin silmäteräksi; Bellaa näemme jatkossa toivottavasti näyttelykehissä. Ilon ja onnen hetkiä kaikille uusille Giggling-cavalierin omistajille uuden perheenjäsenenne kanssa ja terveyttä & pitkää ikää Helmiina, Alma, Tinka ja Bella! :) Pidetään yhteyttä! Giggling Blueberry Kisses "Sani" on ilonamme vielä pari viikkoa ja jakaa öisin pentuaitauksen Finan Eddie-pojan kanssa. Sani unohti siskojen "katoamisen" yllättävän nopeasti ja on hyvin kiireinen kiusiessaan isoja koiriamme ja painiessaan Lilyn & Eddien kanssa. :) Ohessa kasvokuvat uusiin kotiin lähteneistä muruista - päivitin vielä joitakin kuvia myös pentueen kuva-albumiin neitokaisten viimeiseltä viikolta luonamme.
G. Beyond Paradise "Alma"
G. Blaze Of Glory "Helmiina"
G. Believe In Love ;) "Tinka"
G. Baby Be Mine "Bella" 18.02.2011 - 17:01
Ei voi kuin ihmetellä ajan kulumista - Sandylaiset tulivat tänään jo 7 viikon ikään! Tasan viikko ja neljä pupsia viidestä heittää nyytin olalle ja suuntaa kohti uutta kotiaan... Blueberry Kisses "Sani" jää luoksemme vielä kahdeksi "ylimääräiseksi" viikoksi, mikä on kiva juttu Finan pojankin kannalta; pentuset voivat näet pitää seuraa toisilleen ja leikkiä keskenään. Sandy-mamman urakka alkaa olla päätöksessään, koirarouva pääsee lähtemään takaisin omaan kotiinsa ensi maanantaina. ISO KIITOS Annukalle perheineen eriomaisesta yhteistyöstä & Sandyn hoidosta!!! Asiat eivät olisi voineet sujua paremmin, olette ihania! Pentupallerot saavat tänään 3. satsin matolääkettä, seuraava madotus onkin sitten viikkoa ennen 1. rokotusta. Pennuille maistuu ruoka aivan erinomaisesti ja ruokailu sujuu jokaiselta jo omasta kiposta päin yhteisen pentutarjottimen sijaan.
Pentukaiset alkavat olla jo ihan "oikeita" koiria, vain pienikokoisia :)! Leikit ovat välillä todella rajuja ja kaikki pennut osaavat juosta ainakin kahtasataa; hyppiä, pomppia, loikkia ja koikkia. Pientä jäynää tehdään kaiken aikaa niin sisaruksille kuin kaikelle eteen tulevalle. Mm. tuulikaapin oven eteen on pitänyt laittaa aita tai muuten kengät kulkeutuvat ympäri ämpäri ja kokevat pientä "suutarointia". Leluilla leikitään ja riepotetaan & kiskotaan yhdessä kuin sidostesukkaterrierit ikään. Pentujen rekisteröintipaperit saapuivat keskiviikon postissa. Pentue näkyy jo myös Suomen Kennelliiton Koiranet-jalostustietojärjestelmässä - *klik*. Tässä kasvokuvat pikkuisista 7 viikon iässä - lisää kuvia löytyy pentueen kuva-albumista:
G. Blueberry Kisses
G. Beyond Paradise
G. Blaze Of Glory
G. Believe In Love
G. Baby Be Mine 12.02.2011 - 11:21
Eilen teimme tylleröiden kanssa retken eläinlääkärin luo. Automatka sujui mukavasti tyttöjen matkustaessa muovisessa kuljetusboksissa auton takapenkillä. Muutama kärsimätön haukahdus kuului matkalla, mutta muuten tyydyttiin "ottamaan lukua" kaikessa rauhassa :)! Autoilemme tässä tulevien parin viikon aikana vielä lisää, jotta tytöt ovat sitten kokeneita matkalaisia, kun tulee aika lentää pesästä. Eläinlääkäristä saatiin terveen paperit kaikille lukuun ottamatta Blaze Of Gloryn & Believe In Loven kosmeettisia, pikkuruisia "napanappuloita". Navat ovat tosiaan niin pienet, että ne tuskin tulevat aiheuttamaan toimenpiteitä - vain pisara rasvaa pääsee valahtamaan napa-aukosta "nahan alle". Lääkärissä oli aika jännää - mikrosirutus oli kammottava kokemus, mutta onneksi pennut antavat moisen nipistyksen nopeasti anteeksi ja jatkavat touhuiluaan entiseen malliin. Rekisteröintiasiat polkaistiin nyt eteenpäin, kun pennut saivat sirun - oletettavasti jo ensi viikon aikana pikkuisten rekisteripaperit kolahtavat postilaatikkoon. Pennut on nyt aika pitkälti vierotettu maidosta; ne ovat saaneet edellispäivinä enää aamu- ja iltahuikat ja jatkamme kerran päivässä imuuttelua vielä muutaman päivän. Sandy syö ylläpitoruokaa, jotta maito saataisiin loppumaan. Jahka maidontuotanto saadaan himmattua, voi Sandy taas popsia hevosen annoksia, jotta palautuu pentujenhoidon aiheuttamasta rasituksesta. Olen harmissani, kun sää veti taas niin kovin kylmäksi - pentujen oli näet tarkoitus käydä tutustumassa ulkoiluun alkavalla viikolla, mutta eihän niitä tuonne n. -20 asteen pakkaseen voi viedä. Toivotaan, että jonakin päivänä päästäisiin edes alle -10 asteeseen, niin pienet voivat käydä pikaisesti nuuskimassa lunta. Ohessa on kasvokuvat pienistä 6 viikon iässä. Lisää kuvia löytyy taas pentueen kuva-albumista.
Blueberry Kisses
Beyond Paradise
Blaze Of Glory
Believe In Love
Baby Be Mine 09.02.2011 - 20:49
Pikapäivityksenä lisään videon tältä päivältä, jossa kiteytyy hyvin eilisessä päivityksessä kuvailemani vapaanaolon riemu :)
08.02.2011 - 16:13
Aika rientää ja vauhtiviisikolla on mittarissa 5,5 viikkoa. Pienten reviiri on laajentunut kattamaan likipitäen kotimme joka kolkan - pienet porkkanahännät pystyssä juostaan, ryömitään ja hypitään pupuloikkaa ympäriinsä! Menon "tyylipuhtaus" ei ole prioriteetti - tällä hetkellä vauhti korvaa mahdolliset motoriset puutteet ;). Hoitaja ja muut koirat saavat tuta neulanterävät naskalihampaat pienten piraijoiden hyökkiessä "kimppuun" ;) ! Leikit sisarusten kesken ovat myös aina vain hurjempia ja kunnon painimatsia höystää hurja murina; ovatpa nämä keksineet jo "kuka haukkuu lujimpaa" -leikinkin... Myös lelut saavat kyytiä ja niitä mutustellaan mielellään. Pennut ovat nauttineet vieraiden rapsutuksista pennunkatsojien merkeissä ja valloittaneet sydämiä sitä mukaa, kun ihmisiä on käynyt niitä palluttelemassa :). Mukava huomata, että koko viisikko omaa reippaan ja rohkean cavalierin luonteen eikä kukaan jää yksin sivummalle kyyhöttämään ja ihmettelemään. Mentaliteetti tuntuu kaikilla olevan "ensin tehdään ja sitten mietitään, JOS mietitään". Pennut ovat todella ihmisläheisiä ja ovat into piukeana, kun kuulevat puhetta ja vapaana olessaan ne pyrkivät kilpaa syliin ja kieppuvat jaloissa. Pentujen ollessa vapaana saakin "hiihtää" jalat kiinni lattiassa eteenpäin, ettei tule talloneeksi ketään. Kuluneen viikon kurjin kokemus oli ehdottomasti kaulapantoihin totuttelu - eka sessio panta kaulassa on aina yhtä tuskaa ja elämä menee hetkeksi kertakaikkiaan pilalle... Pantaa kapsutetaan ja kirputetaan joka käänteessä, mutta jo pian huomio kiinnittyy muualle ja kaulassa killuva kapistus unohtuu. Nyt pennut alkavat olla jo tottuneita pannan käyttäjiä - aivan kuin pantaa olisi pidetty aina! Pallerot syövät nyt jo pelkkää pehmeäksi turvotettua kuivamuonaa pentutarjottimelta 3 x vuorokaudessa - pian lisään viedä yhden ruokintakerran päivän ohjelmistoon ja Sandyn imetyskertoja vastaavasti vähennetään taas yhdellä. Sandy on nyt ollut jo muutaman yön poissa pentujen luota. Tavoitteena on, että Sandy saa pienet vieroitettua kokonaan niiden tultua hiukan yli 6 viikon ikään. Sitten Sandy saa ylleen "äitiysmekon", jota pidetään päällä siihen saakka, kunnes Sandy lähtee takaisin kotiinsa. Paidan avulla Sandy voi viettää aikaa muksujensa kanssa, mutta maitohanat saadaan kuitenkin jo kiinni. Viime perjantaina pienet saivat toisen satsin matolääkettä, joka meni ihan mukavasti alas. Tulevana perjantaina kompanja lähtee ekalle automatkalle suuntana eläinlääkäri, jossa pennut tarkastetaan ja mikrosirutetaan. Autoilua jatketaan lääkärireissun jälkeen, jotta tytöt oppivat matkustamaan ennen automatkaa uusiin koteihinsa. Nämä kuvat ovat jo nyt melkein "vanhoja" - ne on otettu pentujen ollessa päivää vaille 5-viikkoisia. Koitetaan saada sitten 6-viikkoisposeeraukset ajallaan... Lisää kuvia löytyy pentueen omasta albumista.
G. Blueberry Kisses
G. Beyond Paradise
G. Blaze Of Glory
G. Believe In Love
G. Baby Be Mine 27.01.2011 - 12:32
Neiti nöpönassut ovat taas kehittyneet kovasti ja jotta pienet ärrimurrit pääsisivät kehittämään paremmin motorisia taitojaan, pystytin niille toissapäivänä pentuaitauksen, jossa riittää tilaa "jumpata" :). Yöt nukutaan vielä pentulaatikossa, josta kuitenkin luovutaan lähiaikoina. Viikonloppuna tytöt pääsevät tutustumaan muihin koiriimme ja laajentamaan reviiriään koko kotiimme. Vieraitakin on luvassa pe, la ja su ekojen pennunkatsojien tullessa pieniä palluttelemaan!
Tylleröt alkoivat saada alkuviikosta jauhelihaa pieninä suupaloina ja eilen samaa "herkkumössöä" alettiin ihmetellä lautasella ja tehdä tietysti asiaankuuluvia jauhelihasukelluksia (= pää ja tassut edellä sörsselin sekaan). Tytöt tuntuvat olevan hätkejä ruuan perään ja aivan yllätyin kuinka reippaasti ja innokkaasti ne popsivat jauhista lautaselta. Ensi viikon alussa alan lisätä jauhikseen jo hiukan pentunappulaa, niin pienet pääsevät "oikean ruuan" makuun. Sandy imettää pieniä vielä useita kertoja päivässä, mutta siitä huomaa, että homma ei ole enää niin hauskaa pentujen saatua aseet suuhunsa; pienten kulmahampaat ovat nimittäin jo puhjenneet ja yläetuhampaatkin on jo osalla. Pennut osaavat purra jo sukkaa ja sormia, joten ihana riiviökausi on alkamassa ;). Pikkuiset antennihännät vipattavat, kun pennuille juttelee. Tässä nassukuvat tytöistä likipitäen 4 viikon iässä - lisää kuvia on pentueen kuva-albumissa:
G. Blueberry Kisses
G. Beyond Paradise
G. Blaze Of Glory
G. Believe In Love (unisen näköinen :o) )
G. Baby Be Mine 21.01.2011 - 17:22
Eilen pentulaatikossa päästiin eroon lodjun kahtiajakavasta väliseinästä ja pienillä niiskuneideillä on nyt käytössään koko laatikko. Ensireaktio muutokseen oli hauska; tytöt ajattelivat "maailman loppuvan" viininpunaisen Venta bed -karva-alustan reunaan ja ensiaskeleet vaaleanpunaisen pyyheliinan puolelle olivat tosi "jänniä". Pienet ovat alkaneet liikkua jo varsin hienosti pentumaiseen tyyliin vaappumalla; liitän oheen pari videota, joita katsellessa kannattaa olla äänetkin päällä, niin kuulee lisäksi natiaisten äänirepertuaaria. Huuto on valtaisa, sillä äitee tuoksuu maitoineen jossakin, mutta pienet eivät oikein hahmota, että missä. Lisäksi mamma on vieläpä "vaarallisen", uuden alueen puolella ja otti aikansa, että tytöt uskaltautuvat sille puolelle. Pennut "ymmärtävät" jo toistensa päälle muutenkin kuin vain lämmittäjän ominaisuudessa ja haukkailevat toisiaan korvista ja kuonosta :) Myös sormet kelpaavat maisteltaviksi ja osa kiipeää jo syliin, kun asetun lattialle istumaan. Kuulo on jo tarkka ja tylleröt kuuntelevat "korvat takaraivolla" jutusteluani ja osa kommentoikin sanomisiini haukahtelemalla pontevasti :) Suloista! Tänään tyttöset saivat ekan matolääkesatsin, joka maiskuteltiin alas "pitkin hampain" ... Ikävää jälkimakua helpotti päälle nautittu maukas äidinmaito. Pennut ovat saaneet niin hyvin painoa, että aivan vielä en aloita kiinteän ruuan tarjoamista. Luulisin, että kuitenkin ennen neljän viikon ikää otetaan ensikosketus jauhelihaan, jotta Sandyn imetysurakkaa saadaan vähitellen kevennettyä. Sandy syö nyt n. 7-8 dl pentunappulaa päivässä ja on silti luuta ja nahkaa... Alla lupaamani videot 3-viikkoisista mollamaijoista:
18.01.2011 - 14:04
Pikkutytöt ovat päässeet siihen ikään, jonka jälkeen kehitys tapahtuu todella nopeasti! Höpönassujen silmät ovat apposen auki ja pikkuruiset korvatkin alkavat kuulla "ulkomaailmasta" kantautuvia ääniä, kuten kasvattajan hempeää 'lässytystä' ;) Pennut ovat aloitelleet voimaharjoitukset jaloilleennousun merkeissä ja osa ottaa ihan todistettavasti askeleen-pari, kunnes sitten takajalat eivät enää suostukaan rungon alle potkua antamaan vaan kroppa jää etujalkojen varaan punnerrusasentoon. Pentujen äänirepertuaari alkaa vähitellen laajentua - "maitoitkun" lisäksi kuullaan jo kehräystä muistuttavaa murinaa unohtamatta erittäin uskottavaa haukkumista. Pennut nauttivat rapsutuksista, vaikka eivät aivan vielä otakaan juuri kontaktia "hoitajaan" - se aika on kuitenkin jo lähellä ja pian pienet porkkanahännätkin kytketään vipatusasentoon. Äidin tulo pentulaatikkoon ihanine maidontuoksuineen saa porukkaan vauhtia ja viisikko sinkoilee nuppu tutisten ympäriinsä - koittavatpa hätkimmät napata nisään kiinni jo "lennosta" ennen kuin Sandy-äiti on ehtinyt asettua makuulle imetysasemiin. Sandy on jatkanut mallikelpoista "äiteilyä", vaikka osaa ottaa jo hieman omaa aikaa laatikon ulkopuolella. Pennut ovat kuitekin tehtävälistan ykkönen ja kun perhettä on kerran perustettu, siitä myös huolehditaan mallikelpoisesti. Lähipäivinä saan napata pentulaatikon kahtia jakavan väliseinän pois, jotta primadonnat saavat lisää tilaa tehdä kävelyharjoituksia. Turvakehikosta on luovuttu jo hetken aikaa sitten pentujen kasvettua niin suuriksi, ettei pinteeseen jäämisen vaaraa enää ole. Tässä vielä pentujen painot tältä päivältä (ikä 18 vrk) - hyvin ovat daamit kasvaneet, kun vertaa syntymäpainoihin: - G. Blueberry Kisses - 861 g (syntymäpaino 235 g) - G. Beyond Paradise - 720 g (syntymäpaino 230 g) - G. Blaze Of Glory - 815 g (syntymäpaino 200 g) - G. Belive In Love - 812 g (syntymäpaino 216 g) - G. Baby Be Mine - 742 g (syntymäpaino 193 g) ...ja mitä olisi blogipäivitys ilman kuvia - ohessa nassuotokset rinselloista eilispäivältä (lisää kuvia pentueen kuva-albumissa):
G. Blueberry Kisses 17 vrk
G. Beyond Paradise 17 vrk
G. Blaze Of Glory 17 vrk
G. Believe In Love 17 vrk
G. Baby Be Mine 17 vrk 11.01.2011 - 16:41
Pienet tytöntylleröiset ovat tänään jo 11 vrk ikäisiä! Ruoka on maistunut ja Sandyn ravitseva maito on tehnyt tehtävänsä; syntymäpainot kaksinkertaistuivat kaikilla jo pari päivää sitten. Tällä hetkellä porukan isoin matami on neiti Blueberry Kisses 602 grammallaan ja siroimpana perää pitää Believe In Love, jolle vaaka antoi lukemaksi 483 grammaa. Muut tytöt ovat 500 gramman paremmalla puolella. Tyttöjen nassukoissa alkaa tapahtua olennaisia muutoksia - nenut ovat alkaneet pigmentoitua ja kaikki ovat raottaneet jo silmiään! Myös hoitotoimiin on totuteltu kynsienleikkuun merkeissä, mikä sujui mukavasti, kun se ajoitettiin hetipian ruokailun päälle tyttöjen aikoessa ruokalevolle. Ohessa yksilökuvat kaikista taaperoista; muutama lisäkuva löytyy pentujen omasta albumista:
G. Blueberry Kisses 11 vrk
G. Beyond Paradise 11 vrk
G. Blaze Of Glory
G. Believe In Love 11 vrk
G. Baby Be Mine 11 vrk
05.01.2011 - 16:33
Eilen mietintämyssy tuotti tylleröille viralliset nimet, jotka ovat seuraavat: Tyttö 1. Giggling Blueberry Kisses Tyttö 2. Giggling Beyond Paradise Tyttö 3. Giggling Blaze Of Glory Tyttö 4. Giggling Believe In Love Tyttö 5. Giggling Baby Be Mine Sandyn "maitohanoista" tulee varmaankin kermaa; koko viisikko on kasvattanut massua sitä tahtia, että ovat aivan kuin pieniä päärynöitä :) Nenut ja huulet ovat alkaneet jo pigmentoitua ja kovasti tullaan isommiksi tytöiksi koko ajan. Lisää päivitystä on luvassa pe-la, kun muksut täyttävät 1 viikon. Ohessa lyhyt video eiliseltä, jossa kiteytyy kaikki mitä pikkupentujen elämään kuuluu - ryömintää, vinkumista, syömistä ja nukkumista :) Lisäsin muutaman valokuvan tyttöjen kuvakansioon (linkki oikealla, "B-pentue"). Tässä kuitenkin kimppakuva äidistä ja tyttökvintetistä tältä päivältä:
02.01.2011 - 15:46
Sandyn pienokaiset ovat syntyneet! Torstai-iltapäivänä 30.12. Sandyn käytös muuttui varsin levottomaksi ja päivä kului enimmäkseen läähätellessä ja tehdessä pesää milloin sängyssämme ja milloin pentulaatikossa. Nartun ruumiinlämpö laskee synnytyksen käynnistyttyä alle 37, mutta tällä kertaa lämmönlasku jäi useasta mittauksesta huolimatta huomaamatta ja synnytys tulikin siltä osin hieman "puun takaa", vaikka Sandyn käytös ei kylläkään jättänyt mitään arvailun varaan. Torstain ja perjantain välisenä yönä heräsin kello yksi yöllä kovaan läähätykseen; torkuin vielä pari tuntia koiran unta, kunnes kolmelta Sandy oli jo sen oloinen, että pian alkaa tapahtua. Kello viisi olimmekin sitten täydessä touhussa ja silloin syntyi ensimmäinen pentu - tyttö! Alkujärkytyksestä ja kivunaiheuttajan ihmettelystä havahduttuaan Sandy hoksasi nopeasti mistä on kyse ja kävi nuolemaan ja imettämään esikoistaan. Kellon lyötyä 7.30 meillä oli kasassa viisi suloista pentusta - KAIKKI TYTTÖJÄ!! Rasmus-isä otti todellakin onkeensa, kun kuiskasin treffeillä sen korvaan pyynnön tytöistä ;)) Sain jo hieroskella väsyneitä silmiäni, sillä en saattanut uskoa moista plikkalaumaa todelliseksi - kahdessa edellisessä pentueessamme kun on ollut yhteensä 7 poikaa ja vain 1 tyttö! Sandy synnytti todella hienosti ja hyvää tahtia varsin kivan kokoisia pentuja, mikä on aina huippujuttu - hyvä Sandy!! Pentujen syntymäajat ja -painot olivat seuraavat: :: Tyttö 1. Klo 04.55 - paino 235 g Pennut täyttivät tänään kaksi vuorokautta ja kaikki on hyvin. Pentujen painot ovat nousseet jo usealla kymmenellä grammalla ja kaikki ovat reippaita ja omatoimisia syöjiä. Sandy ei malta jättää pikkuisiaan kuin nopean ulkoilun ajaksi ja pysyttelee siis tiiviisti pentulaatikossa ruokkien, pesten ja lämmittäen jälkikasvuaan. Pentujen viralliset nimet ovat vielä mietintämyssyssä ja selvinnevät ensi viikolla - pohdiskelen neitokaisille näillä näkymin B-kirjaimella alkavia nimiä :) Sandyn pennuille on avattu oma kuva-albumi, jonne pääset tästä. Lisään tähän kirjoitukseni yhteyteen muutaman otoksen eiliseltä, joissa pennut ovat siis 1 vuorokauden ikäisiä.
Pienet päärynät äidin huomassa :)
Tyttö 1.
Tyttö 2.
Tyttö 3.
Tyttö 4.
Tyttö 5. 27.12.2010 - 12:59
On jälleen aika herättää Giggling-pentueblogi henkiin muutaman kuukauden tauon jälkeen! Aika on mennyt kuin siivillä ja edellisestä pentueesta kotiin jäänyt Lily-neiti täyttää viikon päästä jo puoli vuotta!! Sandy-mammuska on kokenut sitten viimenäkemän melkoisen muodonmuutoksen; olemus on kuin pallokalalla massun täytyttyä pienistä hauvavauvoista! Tänään Sandylla on tiineysvuorokausia kasassa 55 ja lähtölaskenta synnytystä ajatellen alkaa... Sandyn lämmöt ovat vielä ylhäällä, joten mamuska pitänee vauvansa vielä loppuvikkoon! Jännityksellä odotan, vietämmekö Sandyn kanssa uudenvuodenvaihteen pentulaatikossa :) ! Sandyn ruokahalu on heikentynyt ja ruoka syödään pitkin hampain. Päivän ateriat on jaettu useampaan osaan, ettei äitylin olo käy tukalaksi liian suurien satsien vuoksi. Sandy läähättelee välillä, mutta on enimmän osan ajasta tyytyväinen ja nauttii sylissä köllöttelystä ja rapsuttelusta. Vauvat heittävät masussa kuperkeikkaa ja niiden liikkeet voi jo nähdä vain katselemalla mahaa. Tässä muutama kuva suloisesta Sandysta (vrk 55):
Sitten vain o-d-o-t-e-l-l-a-a-n.... :)) |